Tajusin, että meidän blogi on elellyt hiljaiseloa tässä pian puolisen kuukautta. Tänään olimme lenkkeilemässä metsässä upeassa aurinkoisessa ilmassa. Mummolaan menimme päivällä käymään ja siellä pelehdittiin pellolla. Siinä sitten tulikin mieleen, että se kamera on vaihteeksi taas siellä kotona pöydällä. Ehkä se sitten joku kerta tarttuu mukaan.

Pojille kuuluu ihan hyvää. Artulle ehkä vähä liiankin hyvää, kun on tainnut pari kiloa kertyä elopainoa liikaa. Artun turkki on tällä hetkellä aivan ihanan pehmeä ja hyvänlaatuinen. Sitä on ilo rapsutella. Ja Eetu... Näyttää mun mielestä aivan samalta kuin ennen! Ei oo poika muuttunut mikskään. Turkki taitaa alkaa pikkasen lähtemään. Ruoka pojalle maistuu pikkasen paremmin kuin ennen ja puntariin tarttisi varmaan mennä käymään. Mutta jotenkin uskon, ettei se mittari 56 kilosta ole oikeen miksikään muuttunut. Tampereen näyttelykin alkaa pian kutsumaan ja kun tota Eetua on tullut kateltua, niin olen myös miettinyt, että kehtaako sen kanssa edes sinne mennä... No, kyllähän me mennään kun ollaan maksettukin!

Itse sairastin tossa viime viikon pahassa keuhkoputkentulehduksessa. Kipeenä on siis tullut oltua ihan liikaa tässä lähiaikoina ja siitä on saanut koko lähipiiri kärsiä. Tällä hetkellä siskoni perhe on noroviruksen kourissa, joten en nyt näe pikkusiakaan pitkään aikaan, joka minua suuresti harmittaa. On niitä pikkusia jo iso ikävä!

Eilen leikkasin poikien kynnet. Voi jösses!! Olivat päässeet kasvamaan NIIN pitkiksi! Minun piti ne leikata viikko aikaisempaan, mutta kun tulin kipeäksi niin se asia jäi odottamaan. Mutta siis ne olivat aivan järkyttävän pitkät! Haukankynsiä oikein. Yök! Oli siinä taas oma hommansa, kun jouduit leikkaamaan niitä ylipitkiä kynsiä ja tuli siinä pientä vääntöäkin harrastettua. Arttu ei oikein digannut näin pitkästä sessiosta.

Eetua olen tässä seuraillut ja todennut, että voiko helpompaa ja ihanampaa koiraa olla? Artussa tietty omat ihanat puolensa, mutta Eetun vilpittömyys ja iloisuus kyllä sulattavat kaikkien sydämen. Lähiaikiona olemme tavanneet lenkillä paljon vanhoja ihmisiä ja kaikki ovat ihastelleet näitä suloisia nalleja. Arttu on taas entisestään komistunut. Kai ne ylimääräset kilot tekevät tehtävänsä!

Kahden uroksen omistajana on saanut taas tutustua koiran omistamisen uusiin puoliin. Voitaisiin mainita, että kusipäihin. Pojat ruiskivat lenkillä miten tykkäävät ja vähän väliä hulahtaa pissaa toisen päähän. Sitten kotona rapsuttelen (yleensä Artun) päätä ja sen jälkeen saan todeta, että mikäs ihmeen haju käteen jäi?! Siis yök! Tämä on kyllä kanssa semmoinen tapa mistä ois kiva päästä eroon.

Mutta tosiaankin täällä taaplataan tätä samaa harmaata arkea. Kuvia tulee sitten, kun joskus saan aikaiseksi.