Eilen suuntasimme Köyliöön Ketterä-teamin kentälle. Paikalle saapui Mia ja Ami sekä Risto ja Max Satleojen jäsenistä. Aiheena oli tälle tapaamiselle henkilöhaku.

Ensiksi koirat saivat pikkasen remuta ja sitten Mia ehdotti, että otetaan VEPE-harjoituksia. 2 harjoitusta tehtiin. Ensimmäisenä koiran tuli hakea köysi (joka kuvastaa vedettävän veneen köyttä) ihmiseltä (tässä tapauksessa Mia) jonnin matkan päästä. Arttu ja Eetu lähtivät molemmat vuoroillaan hienosti hakemaan köyttä Mialta ja palauttivat sen minulle. Seuraavaksi Mia oli lähettäjänä ja törkkäsi koiran suuhun kellukkeen, jonka toivat minulle jonkin matkan päähän. Hienosti pojat skulasivat ekakertalaisiksi! Sain olla todella ylpeä!! =)

Seuraavaksi lähdimme metsään harjoittelemaan henkilöhakua Marjan ohjastuksella. Aluksi koira kerrallaan (muut koirat odottivat aina autossa) otettiin "makkararinkiä", jotta koira tajusi, että jokaiselta tyypiltä saa namia. Seuraava vaihe oli se, että koira + ohjaaja jäivät odottelemaan polulle, kun muut menivät "piiloon". Kaikki olivat kyllä aika selkeästi näkyvillä ja koira sai oman tahtonsa mukaan päättää kenet hän "löysi". Palkkaa tippui suuhun ja rapsutuksiakin sai. 3 ihmistä oli siis kadonneina ja jokaisella toistettiin sitä 3-4 kertaa. Koiran löytäessä ihmisen ja saatuaan palkan, etsittävä vaihtoi uuteen paikkaan. Mia tuntui olevan meidän poikien suosikki ja Arttu jostain syystä halusi dissata Ristoa vaikka hänet välillä löysikin. Artussa on todellakin tota naisten miehen vikaa.

Kolmas vaihe oli se, että koira ei nähnyt mihin ihmiset menivät piiloon. Sanoin koiralle vähän väliä; Etsi! ja sitten alkoi nokka käymään ja kyllähän sitä väkeä sieltä alkoi löytymään! =) Eetu oli aluksi vähän epäileväinen, kun ihmetteli Marjaa, että mites se tuolla ryteikössä kykkii, mutta jonnin ajan päästä haltsasi homman. Arttu yritti myös hienosti etsiä, mutta hajut alkoivat varmaan olemaan jo aika sekaisin. Kaikki kuiteskin löytyivät! Oli kyllä todella mukava tapaaminen ja laji vaikutti todella hauskalta! Sitä voisikin porukalla kokeilla, mutta ihan leikkimielellä. Lopuksi Risto & Max sekä minä ja meitin pojat lähdimme vielä tunnin mettälenkille. Suuri kiitos vain kaikille todella mukavasta päivästä!!! =)